Arto Satosen viikkoviesti – presidentinvaalit Suomessa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa

Vuosi on vaihtunut ja vaalivuosi alkaa täydellä teholla. Presidentinvaaleissa on loppukirivaihe. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla. Presidentti valitaan v. 2012 Suomen lisäksi myös Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Myös näistä vaaleista löytyy tietoa tästä viestissä.

Niinistön ylivoima jatkuu gallupeissa – äänet ratkaisevat

Sauli Niinistön kannatus on ollut gallupeissa hyvin vakaasti 48 – 52 prosentin välillä niiden äänestäjien keskuudessa, jotka ovat jo päätöksensä tehneet. Epävarmojen määrä on kuitenkin merkittävä ja siksi aktiivisen vaalityön tekeminen loppuun asti on tärkeää. Kilpailu Niinistön takana on tasainen. Toistaiseksi kukaan ei ole noussut varteenotettavaksi haastajaksi Niinistölle. Vaaleja ei kuitenkaan ratkaista gallupeissa, vaan vaalipaikoilla. Sen vuoksi on tärkeää, että mahdollisimman moni lähtee äänestämään.

Sauli Niinistö ei ole gallupien kärjessä sattumalta. Sauli Niinistö on pitkän yhteiskunnallisen uransa aikana saavuttanut suomalaisten luottamuksen suoraselkäisenä päätöksentekijänä. Hänen kautensa valtiovarainministerinä ja eduskunnan puhemiehenä olivat vakuuttavat. Hänen kansainvälinen kokemuksensa Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävissä on myös erityisen arvokas juuri nyt, kun rahamarkkinaosaamista tarvitaan myös Suomen ylimmässä johdossa.

Niinistöllä on siis paljon takanaan, mutta hänellä on myös paljon edessään. Koko puhemieskautensa ajan Niinistö oli hyvin aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka otti terävästi kantaa ajankohtaisiin asioihin. On kaikki syy olettaa, että Sauli Niinistöstä Suomi saa aktiivisen presidentin ja arvojohtajan, joka ajaa suomalaisten etua ja ottaa kantaa silloin, kun siihen on tarvetta.

Tästä eteenpäin vaaleihin asti kierrän Cafe Niinistöissä ja muissa kampanjatilaisuuksissa Pirkanmaalla ja muuallakin Suomessa. Muutamilla paikkakunnilla olen jo ehtinyt käymään joulukuun puolella tai tammikuun alussa, mutta kiertuelista tästä päivästä eteenpäin löytyy tämän viestin lopusta. Tervetuloa tapaamaan!

Äärisuunnat vahvistuvat Yhdysvalloissa

USAn presidentinvaalit käynnistyivät Iowassa. Republikaanien vaalit voitti 8 äänen erolla Mitt Romney, jota pidetään vahvimpana haastajana presidentti Obamalle. Hyvin lähelle Romneya pääsivät kuitenkin uskonnollisen oikeiston ehdokas Rick Santorum ja libertaristi Ron Paul. Erityisen huomattavaa on yli 21 prosenttia äänistä saaneen Paulin menestys nuorten keskuudessa.

Ron Paul on 76-vuotias kongressiedustaja, joka edustaa yövartijavaltio-ajattelua puhtaimmillaan. Paulin poliittinen ohjelma sisältää tuloverosta luopumisen, kaikkien sosiaalitukien lopettamisen, kehitysavun lopettamisen, sekä lisäksi USAn eroamisen NATOsta ja YKsta. Kun tällä ohjelmalla ollaan esivaalissa ykkönen nuorten äänestäjien keskuudessa ja samaan aikaan suuri joukko nuoria mielenosoittajia on viikkokausia ollut vaatimassa kuolemaa Wall Streetille, niin ei voi olla tulematta siihen lopputulokseen, että USAssa molemmat äärisuunnat vahvistuvat. Tällä kehityksellä voi olla arvaamattomatkin seuraukset.

Venäjällä etsitään Putinin haastajaa

Suuret mielenosoitukset ovat Venäjällä tehneet hallituksen aseman entistäkin tukalammaksi. Mielenosoittajien tyytymättömyys ei kohdistu pelkästään Putiniin, vaan koko duumaan. Siksi on epätodennäköistä, että yksikään duuman oppositiopuolueiden presidenttiehdokkaista pystyisi uskottavasti haastamaan Putinin presidentinvaaleissa. Oppositio etsinkin duuman ulkopuolelta henkilöä, joka kykenisi yhdistämään opposition ja haastamaan Putinin vaaleissa. Aika näyttää löytyykö sellainen henkilö ja kuinka rehelliset vaalit saadaan aikaan.

Mielenosoitukset kumpuavat yleisestä tyytymättömyydestä asioiden tilaan Venäjällä. Tuloerot ovat suuret, terveydenhoitojärjestelmä ontuu pahasti ja korruptio on laaja ongelma. Erityisesti miesten keskimääräinen elinikä on alentunut hurjasti ja on tällä hetkellä jopa 20 vuotta suomalaista tasoa alhaisempi. Talous on edelleen pitkälti riippuvainen raaka-ainemarkkinoista. Jopa koulutettujen ja kyvykkäiden nuorten työnsaannissa on vaikeuksia ja siksi monet lahjakkuudet lähtevät ulkomaille. Putinin hallinnon legitimiteetti perustuukin lähinnä siihen, että mahdollisen vallanvaihdoksen pelätään johtavan sekasortoon.

Edessä on siis mielenkiintoinen vaalivuosi 2012.

Oma kiertueeni Niinistön vaalitapahtumissa tästä päivästä eteenpäin:
la 7.1. klo 10-13 Oriveden tori
ma 9.1. klo 11-12 Tampereen Cafe Niinistö
ma 9.1. klo 13-16 HAMK, Valkeakoski
ma 9.1. klo 17-18 Kangasalan kirjasto
ti 10.1. klo 10-11 Koskikaran aula, Valkeakoski
ti 10.1. klo 14-15 Tampereen Cafe Niinistö
ke 11.1. klo 14-14.30 Hämeenkyrön seniorien tapahtuma
ke 11.1. klo 16-16.30 Tampereen Cafe Niinistö
to 12.1. klo 14-15 Nokian Cafe Niinistö
pe 13.1. klo 14-15(?) Ruoveden S-Market
pe 13.1. klo 16-17 Ravintola 66, Virrat
pe 13.1. klo 19-> Pakkahuone, Tampere (myös Sauli Niinistö paikalla)
la 14.1. klo 10-> Punkalaitumen tori
ma 16.1. klo 10-> Koiviston kotileipomon kahvila, Ikaalinen
ti 17.1. klo 14-15 Helsingin Cafe Niinistö
pe 20.1. klo 9-10.30 Urjalan tori
la 21.1. klo 9-> Vammalan tori
la 21.1. klo 13-14 Ylöjärven Cafe Niinistö
su 22.1. klo 18-> Vaalivalvojaiset Tampereella

 

Comments are closed.