Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheina rahoitusmarkkinavero, sairauspäivän karenssi ja välikysymys kuntauudistuksesta

Hyvä ystävä,

Tämän viikon viikkoviestissä ajankohtaisia aiheita eduskunnasta ovat rahoitusmarkkinavero, sairauspäivän karenssi ja välikysymys kuntauudistuksesta. Olen ehdokkaana Sastamalaan valtuustoon numerolla 143.

Suomi ei lähtenyt mukaan rahoitusmarkkinaveron valmisteluun

Eurooppaan ollaan puuhaamassa rahoitusmarkkinaveroa, joka tekisi verollisiksi osakekaupat pörssissä. Tämä ns. Tobinin vero on ollut esillä jo vuosikymmeniä. Veron tavoitteena on tulojen keräämisen lisäksi tehdä lyhytaikaiset sijoitukset vähemmän houkutteleviksi. Veron ongelma on kuitenkin se, että sen pitäisi olla globaali tai vähintäänkin Euroopan laajuinen. Mikä tahansa rahoitusmarkkinavero tai pankkivero, joka olisi voimassa vain Suomessa, mutta ei esimerkiksi Ruotsissa tai Virossa, olisi kilpailukyvyllemme kohtalokas. Osuuspankin pääjohtaja Reijo Karhinen jo väläytti mahdollisuutta siirtää yrityksensä pääkonttori Viroon.

Kokoomus ei ole halunnut Suomen lähtevän mukaan eurooppalaisen rahoitusmarkkinaveron valmisteluun, koska jo valmisteluun mukaan lähtö saattaisi antaa signaalin osallistumisesta. Sosiaalidemokraatit halusivat mukaan, mutta hallitus päätti tänään ottaa asiassa aikalisän. Kerrankin siis Suomi ei ole lähdössä ensimmäisenä mukaan eurooppalaisiin järjestelmiin, vaan katsomme tilannetta oman kilpailukykymme näkökulmasta.

Sairauspäivän karenssin keskustelu meni väärille raiteille

Kokoomuksen puoluevaltuusto hyväksyi valtuuston kokouksessa äänestyksen jälkeen puolueen kannaksi Ruotsin mallin mukaisen järjestelyn, jossa ensimmäiseen sairaslomapäivään tulisi omavastuu. Suomessa tämä on työmarkkina-asia ja joillakin aloilla karenssi on jo käytössä. Esimerkiksi rakennusalalla ensimmäinen päivä on palkaton alle vuoden työssä olleille ja kiinteistöalalla alle 2 vuotta työssä olleille. Ruotsi on ollut tässä järjestelmässä jo pari vuosikymmentä ja alentanut merkittävästi sairauspoissaolojaan.

Puoluevaltuuston päätöksen jälkeinen keskustelu meni kuitenkin aivan väärille urille. Julkisuudessa on Kokoomuksen väitetty syyllistävän tunnollisia työntekijöitä tai haluavan ihmisten tekevän töitä sairaana. Tästä tietenkään ei ole kysymys. Kyse on ennen kaikkea kohtuullisen työkuormituksen takaamisesta kaikille. Suurimmalla osalla työntekijöistä on erittäin hyvä työmoraali. Valitettavasti on myös niitä, jotka jäävät sairaslomille liian herkästi. MTV3 tutki huhtikuussa 2012 suomalaisten mielipiteitä koskien palkatonta sairauspäivää. Kyselyssä 17 % myönsi ilmoittautuneensa sairaaksi ilman todellista syytä. Yleisimmät syyt näille perusteettomille poissaoloille olivat väsymys, työpaikan ikävä ilmapiiri ja ongelmat kotona. Myös sydänsurut ja krapula koettiin jossain määrin riittäviksi syiksi olla pois töistä.

Nämä eivät tietenkään ole syitä, joiden perusteella työnantajan pitäisi maksaa sairaslomakorvausta. Jos työyhteisössä on tällaisia työntekijöitä, niin heidän poissaolonsa kuormittaa muita työntekijöitä ja asettaa heidän jaksamisensa koetukselle. Samoin pienissä yrityksissä yrittäjä itse joutuu useimmiten paikkaamaan poissaolevaa työntekijää.

Välikysymys jäi ilman villoja

Perussuomalaisten välikysymys kuntauudistuksesta jäi torsoksi. Perussuomalaisten oma linja jäi täysin epäselväksi, sen sijaan Keskusta esitti kansanedustaja Mauri Pekkarisen verbaalisilla lahjoilla mieleen jääneen esityksen maakuntamallista. He esittivät uutta hallintoporrasta maakuntatasolle, jonne siirtyisivät erikoissairaanhoito, terveydenhoito, vaikeimmat sosiaalihuollon asiat ja ammatillinen koulutus. Tämän elimen johto valittaisiin suorilla vaaleilla. Epäselväksi jäi olisiko tällä maakunnalla vielä oma verotusoikeuskin. Peruskunta kapenisi tässä mallissa hyvin ohueksi yksiköksi. Hallituksen puolelta tuotiin ratkaisuna esille se, että kunnat olisivat riittävän isoja selviytyäkseen itse pääosasta palveluiden tuotantoa. Tässä yhteydessä on usein puhuttu 20000 asukkaan minimikuntakoosta.

Seuraavaksi kuntauudistuksessa odotellaan ratkaisua sote-hallintomallista. Tämä pitäisi saada aikaan mahdollisimman pian, jotta kunnissa voidaan keskustella järkevästi kullekin alueelle sopivimmasta ratkaisusta. Toivoa sopii, että sote-hallintomallista voidaan hallituksessa sopia jo ennen kuntavaaleja.

Sastamala täyttää jo vahvan ja elinvoimaisen kotikunnan tunnusmerkit, joten meillä seuraava vaihe on keskittyä kunnan kehittämiseen. Tavoitteena on seuraavan vaalikauden aikana saada aktiivisella kaavoituksella ja toimivilla palveluilla Sastamalan väkiluku pysyvään kasvuun ja elinkeinopolitiikkaan vauhtia. Tästä aiheesta on alla oleva kirjoitus.

Hyvää viikonloppua toivottaen,
Arto Satonen

Ps. Tarjoan pullakahvit kahvila Aniittassa (Kauppahallissa, Tampereella) ma 22.10. klo 13-14. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ajankohtaisista asioista! Tässä on samalla halukkaille Kokoomuksen Tampereen kunnallisvaaliehdokkaille hyvä tilaisuus tavata potentiaalisia äänestäjiä.


Arto Satonen
arto.satonen@eduskunta.fi
050-5113110


Listalle liittymiset ja listalta poistumiset:
Arto Ahvensalmi
(Arto Satosen eduskunta-avustaja)
arto.ahvensalmi@eduskunta.fi
09-4324110 / 045-1245678

 

Comments are closed.