Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheena Venäjän talouspakotteet

Arvoisa lukija,

Kesä on takana ja poliittinen syksy käy jo kuumana. Ukrainan kriisi on Venäjän vastapakotteiden myötä ajanut suomalaiset yritykset vaikeaan tilanteeseen ja myös talouskasvu uhkaa hiipua nollaan. Erityisen kovasti vastapakotteet kohdistuvat maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen, mutta laajoja vaikutuksia on myös muilla aloilla. Maa- ja metsätalousvaliokunta piti torstaina ylimääräisen kokous elintarviketalouden vakavaan tilanteen johdosta ja tämäkin viesti keskittyy tähän aiheeseen.

Suomen kansan enemmistö tukee pakotteita – vastapakotteilla taloudellisia seurauksia

Vastatoimena Venäjän toimille Ukrainassa EU ja Yhdysvallat asettivat Venäjälle talouspakotteita. Pakotteiden tarkoitus on saada Itä-Ukrainan kriisi loppumaan rauhanomaisesti. Valtaosa suomalaisista hyväksyy EU:n asettamat tavoitteet. Suomen hallitus onnistui vaikuttamaan EU:n sisällä pakotteiden sisältöön siten, että vaikutukset jäävät kohtuullisiksi. Toki joillekin yrityksille vaikutukset ovat huomattavat. Paljon suurempi taloudellinen vaikutus Suomelle on kuitenkin sillä, että Venäjä asetti vastapakotteet, joihin kuuluu mm. elintarvikkeiden vientikielto.

Jos pakotteet pitkittyvät, niin vaikutukset ovat huomattavat lähes kaikilla toimialoilla. Pakotelistalla olevien elintarvikkeiden vientiarvo on yhteensä 283 miljoonaa, josta valtaosa on Valion vientiä. Vientikielto vaikuttaa merkittävästi myös sianlihan ja siipikarjan, vihannesten ja kalan vientiin. Aivan välittömästi pakotteet vaikuttavat Valion toimintaan. Jos maito on myytävä halvempiin kohteisiin, niin maitotili saattaa pudota jopa 10 senttiä litralta, mikä on monien tilojen kannattavuuden näkökulmasta kohtalokas.

Uusi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on tarttunut ongelmaan hyvin rivakasti. Rinteen budjettiehdotuksen sisältämät lisäleikkaukset maataloudelle poistettiin välittömästi ja nyt neuvotellaan aiemmin päätettyjen säästöjen siirtämisestä vuodella eteenpäin. Kyse on kansallisen tuen osalta yli 50 miljoonasta eurosta. Lisäksi Suomi pyrkii samaan rahoitusta EU:n kriisirahastosta, jossa on yhteensä hieman yli 400 miljoonaa euroa. Valion ylituotannon valuminen kotimaan markkinoille alemmilla hinnoilla saattaa ajaa vaikeuksiin pienet kilpailijat, siksi nyt on pystyttävä neuvottelemaan myös kilpailuviraston kanssa.

Tärkeintä on nyt varmistaa suomalaisten tilojen ja elintarviketeollisuuden selviäminen pakotteiden yli. Mitä nopeammin kriisi selviää, sen parempi. Pitkä kriisi saattaa jättää jäljet elintarviketalouteen, jos asemia vientimarkkinoilla menetetään pysyvästi. Suomi on sitoutunut EU:n yhteiseen rintamaan, mutta pitää silti yllä myös suoria yhteistyösuhteita Venäjään. Tästä tärkeimpänä esimerkkinä on presidenttitapaaminen Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin kesken. Yhteyksiä pidetään myös virkamiestasolla. Maa- ja metsätalousvaliokunta seuraa tiiviisti pakotteiden vaikutuksia elintarvikesektorille, tukee ministerin pyrkimyksiä helpottaa maatalouden tilannetta ja kokoontuu tarvittaessa myös kesätauon aikana.

Ensi maanantaina ja tiistaina Kokoomuksen eduskuntaryhmä linjaa omia budjettitavoitteitaan kesäkokouksessa Uudellamaalla. Seuraavassa viikkoviestissä tästä aiheesta.

Hyvää viikonloppua toivottaen,
Arto Satonen


Arto Satonen
arto.satonen@eduskunta.fi
050-5113110


Listalle liittymiset ja listalta poistumiset:
Arto Ahvensalmi
(Arto Satosen avustaja)
arto.ahvensalmi@eduskunta.fi
09-4324110 / 045-1245678

 

Comments are closed.