Kokoomuksen Satonen: Maalaisjärjellä jätevedet kuntoon!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen kiittää ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosta jätevesiasetuksen virheisiin puuttumisesta.

”Harva kansanedustaja on saanut työssään yhtä paljon palautetta muusta asiasta kuin jätevesiasetuksesta. Vaikka asetukseen tehtiin muutoksia vuonna 2011, monet suomalaiset kokevat sen vaatimukset edelleen kohtuuttomina ja maalaisjärjen vastaisina. Hyvä, että edeltäjistään poiketen uusi ympäristöministeri ottaa kansalaisten palautteet tosissaan”, painottaa Satonen.

Satosen mukaan on vähintään kohtuullista ja perusteltua, että asetuksen siirtymäaikaa pidennetään vuoteen 2018 asti.

”Jätevesiasetuksen vaatimukset ovat voineet kuulostaa paperilla perustelluilta, mutta todellisuudessa valmistelussa on unohtunut tyystin terve maalaisjärki. Asetuksen siirtymäaika tehtiin jo alun perin liian tiukaksi, minkä vuoksi edelleen yli 120 000 kiinteistön osalta toimet ovat tekemättä. Olisi erittäin kehnoa hallintoa jättää asetus voimaan tällaisenaan, koska sen vaatimukset ja aikataulu on aiemmin säädetty kohtuuttomiksi”, painottaa Satonen.

Satonen tukee ympäristöministerin esitystä lievennysten valmistelemisesta erottamalla ympäristönsuojelun kannalta tärkeät kohteet ja kuivan maan kiinteistöt toisistaan.

”On selvää, että ympäristön ja pohjavesien suojelemiseksi vesistöjen lähellä olevien kiinteistöjen pitää laittaa jätevesiasiansa kuntoon asetuksen mukaisesti. Miksi kuitenkin sadat tuhannet kuivan maan kotitaloudet velvoitettaisiin samaan tapaan tekemään tuhansien eurojen muutostyöt jätevesien käsittelyyn, vaikka niiden vaikutus ympäristön kannalta on vähäinen? Tällaiset perusteettomat vaatimukset on muutettava”, painottaa Satonen.

”Huonosti valmisteltu lainsäädäntö ei edistä ympäristön suojelua vaan päinvastoin herättää ihmisissä turhautumista. Monen mutkan jälkeen jätevesiasetusta viedään nyt oikeaan suuntaan. Jospa maalaisjärki voittaisi viimein?” tuumaa Satonen.

 

Comments are closed.