Konsensukselle ja kolmikannalle pitää asettaa myös tulosvastuu

Toimittaja Juha Lehtinen kirjoitti (9.2.), että kolmikannan valtaa olisi lisättävä. Hän moittii hallitusta saamattomuudesta ja ehdottaa vallan siirtämistä kolmikannalle, joka on viime aikoina onnistunut eläkeuudistuksessa ja maltillisissa palkkaratkaisuissa.

Analyysi on puoliksi oikea. Hallitusyhteistyö ei ole toiminut riittävän tehokkaasti tällä vaalikaudella. Paljon on toki saatu aikaan. Esimerkiksi valtion taloutta on sopeutettu 6,4 miljardia, mutta ei riittävästi. Hallitus on sopeuttanut julkista taloutta eniten sitten Lipposen 1. hallituksen 1990-luvulla. Tulokset kestävät siten vertailun, mutta tässä taloustilanteessa olisi pitänyt uudistaa vielä rohkeammin. Jatkossa tarvitaankin ideologisesti yhtenäisempi hallituspohja.

Samoin kuin Lehtinen aliarvioi hallituksen suoritukset, hän yliarvioi kolmikannan saavutukset. Eläkeuudistus oli toki merkittävä, mutta tuli liian myöhään. Väestölaskelmat eivät ole oleellisesti muuttuneet 1980-luvun jälkeen. Eläkeikä oli vuoteen 2005 saakka 65 vuotta, jolloin sitä laskettiin. Nyt se palautettiin aiemmalle tasolle, ja neuvotteluihin kului kuusi vuotta. Maltillinen tupo oli kiitoksen arvoinen ratkaisu, mutta se lähinnä pysäytti yksikkötyökustannusten nousun. Se ei kuronut umpeen heikentynyttä kilpailukykyä verrattuna Ruotsiin ja Saksaan.

Suomi käy läpi pisintä rauhan ajan laskukauttaan 150 vuoteen. Joulukuussa työttömiä työnhakijoita oli 363 300. Tänä vuonna valtion velka kasvaa yli 100 miljardin ja uutta velkaa tulee yli 5 miljardia. Palveluita ei voida pitkään rahoittaa velanotolla. Tarvitsemme ennen kaikkea yrittäjyyden edellytyksiä parantavia toimia, kuten kannustavan verouudistuksen ja sääntelyn purkua sekä uudistuksia työmarkkinoilla. Ruotsissa ja Saksassa on uskallettu tehdä rohkeita uudistuksia ja tulokset ovat sen mukaisia. Suomen työllisyysaste on vain reilut 67 %, Ruotsissa lähes 75 %. Saksassa työttömyys on alle 5 %, meillä lähes 9 %.

Työmarkkina-asioita tulee jatkossakin valmistella yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Jos ratkaisuihin päästään sopimalla, se on kaikkien etu. Jos ei päästä, niin sitten hallituksen on tehtävä välttämättömät ratkaisut itse.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei kestä näin korkeaa työttömyyden tasoa. Liian moni syrjäytyy, eivätkä yhteiset rahat riitä edes peruspalveluiden kestävään rahoittamiseen. Konsensus on hyvä asia, mutta silläkin on oltava tulosvastuu.

 

Comments are closed.