Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheina talouden hyvät uutiset sekä Bengt Holmström

Arvoisa lukija,

 

Takana on talousuutisissa hyvien uutisten viikko. Uudet loistoristeilijätilaukset, sianlihan viennin aukeaminen Kiinaan ja Bengt Holmströmille myönnetty Taloustieteen Nobel ovat erittäin hyviä uutisia. Tässä viestissä lyhyesti näistä aiheista, lähinnä keskittyen Holmströmin ajatteluun ja sanomisiin.

 

Turun telakan menestys perheyhtiö Meyerin johdolla on erinomainen esimerkki toimivasta Public-private-showssa yhteistyöstä. Valtiolla on ollut Turun telakan pelastamisessa iso rooli, mutta se ei olisi onnistunut ilman luotettavaa, osaavaa ja vahvaa perheyhtiötä. Silloinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori teki aikoinaan ison työn Meyerin houkuttelemiseksi Suomeen ja pelastamaan STX:n jättämät savuavat rauniot kannattavaksi liiketoiminnaksi. Silloin monet vaativat myös STX:n pelastamista, mutta nyt niitä puheenvuoroja käyttäneet ovat olleet hyvin hiljaa. Ilman onnistunutta omistajavaihdosta telakka ei olisi puhjennut kukkaan.

 

Uusien tilausten myötä meriklusterin työpaikat saattavat jopa tuplaantua Suomessa. Valtaosa uusista työpaikoista tulee Turun seudulle, mutta alihankintaverkoston kautta positiiviset vaikutukset yltävät moniin osiin Suomea, myös Pirkanmaalle.

 

Kiinan sikamarkkinoiden avautuminen vuosien työn tulos

 

Sianlihanviennin avautuminen Kiinaan on vuosien sitkeän työn tulos. Atria ja suomalainen lihateollisuus laajemminkin on tehnyt omista tuotantomenetelmistään kiinalaiset kriteerit täyttäviä. Tämän lisäksi vientimarkkinoiden avautuminen Kiinaan on edellyttänyt myös merkittävää panosta poliittiselta johdolta. Useat maatalous- ja ulkomaankauppaministerit ovat käyneet asiasta neuvotteluja. Viime keväänä eduskunnan maa-ja metsätalousvaliokuntaryhmämme edisti asiaa omalla vierailullaan, jossa myös sain olla yhtenä mukana. Kiinassa on nopeasti kasvava kysyntä laadukkaalle lihalle, joten kyse on merkittävästä piristysruiskeesta suomalaiselle sianlihantuotannolle.

 

Holmströmiä kannattaa kuunnella

 

Bengt Holmströmille myönnettiin taloustieteen Nobel mikrotaloustieteen ja sopimusasetelmiin kohdistuvasta tutkimuksestaan. Saavutus on Suomessa ainutlaatuinen. Holmströmiä kannattaa kuunnella myös makrotalouspuolen näkemysten osalta. Tämän viestin liitteenä on hänen Helsingin Sanomille vuonna 2015 antama haastattelu, joka on edelleen erittäin ajankohtainen.

http://www.hs.fi/talous/a1439870365925

 

Holmströmin pääviesti on se, että Suomessa ei tajuta kuinka vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ollaan ja mitä nykymenolla odottaa kymmenen vuoden päästä. Holmströmille kritiikin kohteena ovat erityisesti joustamattomat työmarkkinat, jotka eivät pysty vastaamaan globaaliin kilpailuun. Holmström kannattaa voimakkaasti rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla ja erityisesti paikallisen sopimisen lisäämistä. Lisäksi Holmström kantaa erityistä huolta nuorista ja koulutuksen rahoituksesta.

 

Meillä poliitikolla on tällaisella hetkellä aina houkutus lainata kullekin meistä mieleistä nobelistin lausuntoa. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että Holmströmin näkemyksissä on selkeä kilpailukykyä korostava linja. Hän ei hyväksy koulutussäästöjä, mutta ei niihin olisi jouduttukaan, jos työmarkkinat Suomessa toimisivat niin tehokkaasti kuin Holmström esittää. Silloin meillä olisi vientitulojen kautta mahdollista rahoittaa vahvemmin myös koulutuksen kautta tapahtuvaa tulevaa kehittymistä ja kasvua.

 

Tervetuloa synttäreilleni 22.10. Klo 15

http://satonen.fi/tapahtuma/arto-satonen-50-vuotisjuhlat-vexve-areena/

 

 

Hyvää viikonloppua toivottaen!

 

Arto

 

 

Comments are closed.