Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheina EU:n komission kirje ja YLE:n uudet linjaukset

Arvoisa lukija,

 

Tällä viikolla on mediassa kirjoitettu Lindtmanin listasta ja Keskustan ministeriäänestyksestä. Tämä viesti keskittyy kuitenkin asiakysymyksiin. Toki haluan onnitella uutta elinkeinoministeriä Mika Lintilää ja toivottaa menestystä vaativassa työssä. Haluan myös kiittää vielä kaikkia syntymäpäivilleni osallistuneita ja merkkipäivääni muistaneita.

 

Tässä viestissä keskitytään kahteen asiaan: EU:n komission kirjeeseen Suomen taloudellisesta tilanteesta ja YLE:n uusiin linjauksiin ja niiden vaikutuksiin Mediapolikseen.

 

Myrskyvaroitus Komissiosta

 

Suomen saama kirje EU:lta koskee ensi vuoden taloussuunnitelmaa. Budjetin ennusteen mukaan valtionvelka vuoden 2017 lopussa on 110 miljardia ja 66 prosenttia bruttokansantuotteesta. EMU kriteeri sallii vain 60 prosentin velan. Suomi siis ylittää sen ja velkamme jatkaa kasvuaan. Suomi on nyt EU:ssa samassa kategoriassa Italian ja Kyproksen kanssa. Tämä ei ole se viitekehys, johon olemme tottuneet.

 

Kyseessä onkin myrskyvaroitus. Budjettia tuskin joudutaan avaamaan, mutta rakenteellisia uudistuksia on syytä vauhdittaa. Talouskasvua on saatava aikaan, työllisyyttä edistettävä ja kilpailukykyä parannettava. Samaan aikaan on ylläpidettävä julkisen talouden kurikuuria. Sipiläinen hallituksen aikana on saatu aikaan kilpailukykysopimus, purettu byrokratiaa ja muutettu työttömyysturvaa kannustavampaan suuntaan. Komission viestin ydin on kuitenkin se, että suunta on oikea, mutta vauhti riittämätön.

 

Kerron aiheesta lisää videoblogissani osoitteessa: http://www.satonen.fi/videoblogi

 

YLE UUDISTAA TOIMINTOJAAN – MEDIAPOLIS TURVATTAVA

 

Parlamentaarisen työryhmän yksimielisen linjauksen mukaisesti YLE kasvattaa lähivuosina ulkoisia ostoja ja vastaavasti sopeuttaa omaa tuotantoaan. Ulkoisten ostojen lisääminen sai parlamentaarisessa ryhmässä laajan tuen, koska INDIE:n toimintaedellytysten mahdollistamisen uskotaan lisäävän media-alan kehittymistä, vientiä ja työllisyyttä.

 

YLE supistaa ulkoistusten ja muun rationalisoinnin johdosta omaa tuotantoaan kolmanneksella lähivuosina. Suuri osa henkilöstöjärjestelyistä hoituu eläköitymisillä, osa työntekijöistä siirtyy YLE:n muihin tehtäviin ja osa siirtyy alan yksityisiin yrityksiin. On tärkeää, että irtisanottavien siirtymistä uuteen työhön autetaan.

 

Mediapoliksen osalta huolestuttavaa on se, että YLE:n oma draamatuotanto uhkaa loppua kahden vuoden päästä, kun Uusi Päivä-sarja päättyy. Mediapoliksessa toki jatkuu lastenohjelmien tuotanto ja valtakunnallinen alueuutistoiminta. MEDIAPOLIS tarvitsee kuitenkin YLE:ltä kolmannen jalan, jotta se voi klusterina kehittyä. YLE:llä on pitkä vuokrasopimus Tohlopissa, joten YLE:n intressi on kehittää jatkossakin Mediapolista.

 

Mediapolis on YLE:llekin ainutlaatuinen ympäristö. Siellä yhdistyy oppilaitosten, taiteen ammattilaisten, start up-yritysten ja jo vahvan jalansijan saaneiden mediayritysten toiminta. YLE on kuitenkin Mediapoliksen ankkuritoimija.

 

Mediapolikseen on syntynyt korkeatasoinen ja kustannustehokas sisällön ja tekniikan kehitysympäristö, jossa muun muassa huippulaatua olevia studiotiloja ( ml. virtuaalistudio ja -lavastus). Nämä studiot ovat eurooppalaisittainkin huipputasoa, joten niiden hyödyntäminen on hyvin tärkeää. Tampereen kaupungilla, YLE:llä ja yksityisillä yrityksillä on yhteinen intressi kehittää Mediapolista jatkossakin. Nyt on vaan löydettävä toimenpiteitä, joilla päästään konkreettisesti eteenpäin.

 

Hyvää viikonloppua toivottaen Arto

 

Ps. Eduskunnan syystauon vuoksi seuraava Viikkoviesti tulee 11.11.

 

Comments are closed.