Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheina YLE:n juornalistinen riippumattomuus sekä Suomi 99

Arvoisa lukija,

 

Viikon puheenaihe on ollut pääministeri Sipilän viestittely YLE:n toimittajille ja johdolle. Käyn tässä viestissä läpi YLE:n journalistisen riippumattomuuden periaatteen ja miten se käytännössä toteutetaan. Asia on minulle erittäin tuttu, koska toimin YLE:n rahoitusta ja toimintaa linjanneen parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajana tänä keväänä.

 

Toisen asiana viestissä on itsenäisyyspäivän ja Suomi 100-teeman hengessä linkki niihin asioihin, joissa Suomi kuuluu maailman parhaiden maiden joukkoon. Niitä asioita on paljon ja ne ovat arkielämässä tärkeitä asioita. Joskus on hyvä huomata se kuinka hyvin meillä asiat sittenkin ovat ja itsenäisyyspäivä on sille asialle oikea ajankohta. Silloin meidän on myös aika kiittää sotiemme veteraaneja ja jälleenrakentajasukupolvea, joka ovat meille antaneen mahdollisuuden elää näin hienossa maassa.

 

YLE:n keskeinen periaate on journalistinen riippumattomuus

 

Yleisradioyhtiöiden henkisenä isänä pidetään Iso-Britannian BBC:tä, jonka toimintaperiaatteita ovat kopioineet muut länsimaiset yleisradioyhtiöt. Toiminta rakentaa journalistisen riippumattomuuden periaatteelle, joka tarkoittaa sitä, että poliitikot eivät ohjaa sitä mitä ja missä laajuudessa Yleisradio uutisoi.

 

YLE:n hallinto on järjestetty siten, että rahoituksesta päättävät yhteisesti kaikkien puolueiden eduskuntaryhmät. Rahoituksesta linjattiin viimeksi viime keväänä kaikkien puolueiden yksimielisellä päätöksellä. Parlamentaarisen työryhmän päätökset laitetaan voimaan sellaisenaan ja niiden vaikutukset kestävät seuraavankin hallituksen ajalle. Kulloinenkin hallitus siis ei päätä YLE:n rahoituksesta.

 

Kaikille yleisradioyhtiölle ympäri maailmaa tulee aika ajoin uutisoinnissaan kritiikkiä johtavilta poliitikoilta. Kritiikkiä saa antaa, mutta  poliitikkojen kritiikin perusteella ei tehdä uutisvalintoja. Sipilän kritiikki koski pääosin sitä, että hänellä ei ollut riittävää aikaa antaa vastinetta hänen sukulaisiaan koskeneeseen uutiseen. Oikeus vastineen antamiseen kuuluu hyvän journalismin etiikkaan.

 

YLE:n johto päättää itsenäisesti uutisoinnista, keskeisenä toimijana vastaava päätoimittaja. Kaikkea perinteisen median toimintaa Suomessa puolestaan valvoo Julkisen sanan neuvosto, joka tarvittaessa antaa ratkaisuja yksittäisistä tapauksista, jos joku osapuoli haluaa sinne asian viedä.

 

YLE:n hallintoneuvosto ei johda YLE:n operatiivista toimintaa, vaan tekee strategisen tason päätöksiä. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen, joka ei koostu poliitikoista. Hallitus puolestaan valitsee YLE:n johdon. Tämä palomuuri on erittäin tärkeä, jotta poliitikot eivät hallintoneuvoston kautta pääse ohjaamaan YLE:n uutisointia.

 

Näin on siis toteutettu Yleisradion journalistinen riippumattomuus. Menettelytapa on samantyyppinen monien muiden länsimaiden kanssa. Itä-Euroopasta meillä on esimerkkejä, jossa hallitus on suoraan ohjannut Yleisradion toimintaa. Tälle tielle ei missään nimessä pidä mennä, koska silloin riippumattomuus vaarantuu. Poliitikot ja journalistiset linjaukset on pidettävä toisistaan erillään.

 

SUOMI 99 – Missä kaikessa olemme hyvä?

 

Suomi on maailman kärkipäätä mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisessa, hyvässä hallinnossa, turvallisuudessa, lasten oikeuksissa, onnellisuudessa, koulutuksessa, terveydenhoidossa, innovaatioissa , laajakaistaliittymien määrässä…. Ja monessa monessa muussa…

 

Tästä linkistä näet missä kaikissa asioissa olemme maailman kärkeä ja mihin tutkimuksiin sijoituksemme perustuu: http://www.tilastokeskus.fi/ajk/satavuotiassuomi/suomimaailmankarjessa.html?_ga=1.243353669.1161305951.1479978802

 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 

Arto

 

Ps. Minä juhlin perinteisen menoin Tyrvään kirkossa, Sastamalan itsenäisyyspäiväjuhlissa ja illalla Linnan Juhlissa.

 

Comments are closed.