Arto Satosen viikkoviesti – viikon aiheina TEM:in uusin työllisyyskatsaus sekä Soten valinnanvapaus

Arvoisa lukija!

 

Tässä viestissä hyviä uutisia taloudesta ja työllisyyden kehityksestä TEM:in uusimman työllisyyskatsauksen mukaan. Lisäksi tässä viestissä liitteenä soteuudistuksen valmistelua johtaneen Tuomas Pöystin kalvot siitä mitä valinnanvapaus merkitsee.

 

Talous kasvaa – Työllisyys nousee kohisten

 

Takana on jälleen positiivisten talousuutisten viikko. Turun telakalle saatiin uusi iso laivatilaus, Sandvik investoi 18 miljoonaa euroa Tampereen tehtaaseen ja Finnair palkkaa 350 uutta lentoemäntää ja stuerttia. Tässä vain muutamia esimerkkejä talouden tilanteesta. Todella monilla yrityksillä menee nyt hyvin ja uutta väkeä palkataan. Varsinkin kasvukeskusten ulkopuolella työvoiman rekrytointi saattaa olla seuraava kasvun pullonkaula. Hallitus pyrkii helpottamaan kohtaanto-ongelmaa työvoiman liikkuvuutta edistämällä ja mm. purkamalla ylivelkaantuneiden kannustinloukkuja.

 

TEM:in uusimman työllisyyskatsauksen mukaan luvut ovat nyt menossa oikeaan suuntaan. Työttömien työnhakijoiden määrä on pudonnut vuoden aikana 34000 ja avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut 8000. Pitkä-aikaistyöttömien määrä vähenee tänä vuonna 23000:lla ja ennuste ensi vuodelle on, että pitkä-aikaistyöttömiä arvioidaan olevan 85000. Kaikkineen työllisten määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 15000 ja ensi vuonna 12000. Palvelualoille ennustetaan 8000-10000 työllisten määrän kasvua vuosittain.

 

Linkki TEM:in työllisyyskatsauksen löytyy täältä: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/79878

 

SOTE:n VALINNANVAPAUS NYT EDUSKUNNASSA

 

Sote-uudistuksen viimeinen osa eli valinnanvapauslainsäädäntö on nyt eduskunnan käsittelyssä. Asiasta käytiin eilen poikkeuksellisen laaja lähetekeskustelu, joka myös televisioitiin. Kyse on isosta lakipaketista, joka tulee muuttamaan merkittävästi suomalaista terveydenhoitoa. Perusideana on se, että jatkossa voi valita yksityisen, julkisen tai kolmannen sektorin tuottajan perusterveydenhoidon osalta.

 

Asiakasmaksu on kaikilla tuottajilla sama, joten kilpailu toteutuu laadulla. Luonnollisesti eniten valintamahdollisuuksia on isojen kaupunkien asukkailla, jossa on monia sote-keskuksia. Pienten kaupunkien ja maaseudun asiakkaat todennäköisesti käyttävät pääosin lähipalveluaan, mutta halutessaan voi valita myös naapurikunnassa toimivan sotekeskuksen.

 

Pääsääntöisesti asiakas saa hoitonsa sotekeskuksesta, johon asiakkaan on sitouduttava vuodeksi. Järjestelmä on saman tyyppinen kuin vakuutusalalla, jossa asiakas valitsee mistä yhtiöstä hankkii esimerkiksi liikennevakuutuksen. Sotekeskus voi myöntää asiakassetelin jatkohoitoon, mikä lisää aitoa valinnanvapautta ja edesauttaa pienten palveluntuottajien asemaa. Paljon sairastava voi saada henkilökohtaisen budjetin maakunnalta. Tämä on erittäin tärkeä uudistus esimerkiksi vammaisille tai pitkäaikaissairaille, jotka jatkossa voivat saada aiempaa räätälöidymmin esimerkiksi heille soveltuvaa kuntoutusta.

 

Valinnanvapaus-lainsäädäntö on mittava paketti, joka sisältää paljon yksityiskohtia. Tästä linkistä voit katsoa valtiosihteeri Tuomas Pöystin diaesityksen siitä miten valinnanvapaus toteutuu käytännössä: http://alueuudistus.fi/documents/1477425/4663611/Hallituksen+esitys+valinnanvapaudesta_esittelydiat+asiakkaan+n%C3%A4k%C3%B6kulmasta_9.5.2017_p%C3%A4ivitetty+11.5.2017.pdf/502ff9d8-d1c4-4427-b26b-3d3694141360

 

 

Hyvää viikonloppua toivottaen!

 

Arto

 

Comments are closed.