Arto Satosen jouluviesti – aiheina talouskasvu, Pirkanmaan infrainvestoinnit sekä tietovuoto

Arvoisa lukija,

Tässä tulee tämän vuoden viimeinen viesti. Joulun alla hyviä uutisia Suomen taloudesta sekä raide- ja lentoliikenteen kehittämisestä Pirkanmaalla. Lisäksi tässä viestissä näkemyksiäni tällä viikolla kohahduttaneesta tietovuodosta Suomen puolustusvoimissa.

TALOUSKASVU LAAJA-ALAISTA

Suomen Pankin tuoreen ennusteen mukaan talous kasvaa 3,1 % vuonna 2017 ja 2,5% vuonna 2018. Vuosille 2019-20 ennustetaan 1,5 prosentin kasvua. Kuluttajahintaindeksin mukainen inflaatio on tälle vuodelle 0,8% ja ensi vuodelle 1,1%. Seuraavinakin vuosina inflaatio jäänee Suomessa euroalueen keskiarvon alle.

Keskeisinä tekijöinä talouskasvulle ovat kauppakumppanien hyvä talouskasvu, euroalueen elvyttävä rahapolitiikkaa ja Suomen parantunut kustannuskilpailukyky. Tärkeimpien vientimarkkinoiden kasvun ennustetaan jatkuvan hyvänä tarkastelujaksolla 2017-20. Vientikilpailukykyä vahvistaa myös nopea tuottavuuden paraneminen vuosina 2016-17.

Yksityinen kulutus kasvaa parantuneen työllisyystilanteen ja kuluttajien kehittyneen ostovoiman ansiosta. Myös negatiiviset reaalikorot ja kuluttajien vahva luottamus kannustavat kotitalouksia kuluttamaan. Ansiotason ennustetaan kohoavan vuonna 2018 2,3%. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että myönteisestä ansiokehityksestä huolimatta kotitalouksien velkaantumisaste edelleen hienoisesti kasvaa.

Viennin veto ja kotimaisen kulutuksen kasvu näkyvät positiivisesti myös julkisen talouden tilanteessa, joka toki edelleen on alijäämäinen. Alijäämä suhteessa BKT:hen pienenee 1,1 prosenttiin vuonna 2017 ja edelleen 0,7 prosenttiin vuonna 2020. Työllisten määrän ennustetaan kasvavan 2,4% vuosina 2017-20 ja työllisyysaste nousee 70,7 prosenttiin. Työllisyysasteen nousu kuitenkin hidastuu, koska rakenteellinen työttömyys on niin korkeaa.

Summa summarum. Suomen kilpailukyky on nyt hyvä ja se näkyy myönteisenä kehityksenä taloudessa. Lisää uudistuksia kuitenkin tarvitaan erityisesti työmarkkinoille, jotta talouskasvu ei hyydy työvoiman saatavuuteen. Kiire on myös kehittää sosiaaliturvan ja työtulojen yhteensovittamista, purkaa kannustinloukkuja ja paikata osaamisvajetta, koska suuri osa työttömistä ei työllisty edes korkeasuhdanteen aikana.

HYVIÄ UUTISIA RAITEILLE JA LENTOKENTÄLLE

Pirkanmaalle tuli hyviä joukkoliikenneuutisia joulun alla. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR sopivat uusista ostoliikennevuoroista.

Tampere-Pori -välillä liikennöi jatkossa kaksi vuoroa nykyistä enemmän. Aamupäivällä Tampereelta pääsee klo 10 Porin suuntaan ja Porista klo 8 Tampereen suuntaan. Näin Vammalan asemalta on jatkossa yhteys Tampereelle aamuisin kuudelta, seitsemältä, kahdeksalta ja yhdeksältä. Vuorotiheys on siten erittäin hyvä sekä työssäkäynti- että asiointiliikenteelle.

Vilppulasta Seinäjoelle liikennöi puolestaan liikennöi ensi vuonna 12 vuoroa. Se tarkoittaa myös sitä, että Tampereelta pääsee suoraan junalla käymään Ähtärin eläinpuistoissa Pandaa katsomassa. Työssäkäyntiliikenne toimii jatkossa sujuvasti myös Vilppulasta ja Orivedeltä Tampereelle.

Erinomaisia uutisia saatiin myös Finavialta. Tampere-Pirkkalan 15 miljoonan euron investointi toteutuu ensi kesänä. Finavia laajentaa lentoaseman asematasoa kasvavan lentoliikenteen tarpeisiin. Samanaikaisesti kiitotie, rullaustie ja asemataso päällystetään uudelleen. Investointi on erittäin tärkeä kentän kehittämisen ja koko Pirkkalan lentoklusterin kannalta. Alueelle on jo aiemmin tehty suuri investointeja lentokoulutukseen ja nykyisin Tampere-Pirkkalan kentältä pääsee maailmalle Helsingin, Tukholman ja Riikan hubien kautta.

KANSALLISESTA TURVALLISUUDESTA PIDETTÄVÄ KIINNI

Viime viikonloppuna aika monella meni sananmukaisesti aamupuuro väärään kurkkuun, kun Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin Tikkakosken viestikoekeskuksesta. Artikkeli sisälsi korkeimman salaisuusluokituksen tietoja, jotka lehti oli saanut vuotajalta käsiinsä.

Tasavallan presidentti ja puolustusministeri reagoivat heti Helsingin Sanomien kirjoitukseen. Tietovuoto on nyt rikostutkinnassa ja se etenee omaa latuaan. Aiheellista keskustelua on käyty siitä mikä on Helsingin Sanomien vastuu asiassa. On ajauduttu tilanteeseen, jossa kansallinen turvallisuus ja sananvapaus ovat vastakkain.

Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa pohdiskeli tätä asiaa erinomaisessa kolumnissaan. Viljanmaan ydinviesti on, että Suomen sotilastiedustelun työtä ei pidä paljastaa pelkästä paljastamiseen ilosta. ” Riippumattomuus ja vapaus ovat tärkeitä arvoja, mutta niin on myös vastuu. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus takaa lopulta myös toimittajalle vapauden tehdä työtä!” , Viljanmaa kirjoittaa. Näihin näkemyksiin on helppo yhtyä.

Viljanmaa kolumni löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/kolumni-suomen-sotilastiedustelun-ty%C3%B6t%C3%A4-ei-pid%C3%A4-paljastaa-pelk%C3%A4st%C3%A4-paljastamisen-ilosta-1.2485138

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Kiitokset tästä vuodesta lukijoille ja kommentoijille! Viikkoviesti tulee seuraavan kerran loppiaisen jälkeen. Nyt on aika toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Terveisin Arto

 

Comments are closed.