Puheeni Porin vapautumisen 100-vuotispäivänä

Arvoisat kuulijat,

 

Vietämme historiallista Porin vapautumisen 100-vuotispäivää. Kuten tiedämme nämä tapahtumat liittyvät merkittävästi myös Porin Lyseon pihalla tapahtuneeseen teloitukseen kuudes helmikuuta 1918, jonka seurauksena surmansa sai 11 valkoista, lähinnä luvialaisten talojen poikia, jotka olivat antautuneet punaisille Vanhakartanon taistelussa.

 

Kansakunnan jakaneen sodan melskeissä on vaikea olla varma minkään yksittäisen tapauksen tekijöiden todellisista motiiveista. On kuitenkin helppo uskoa, että yksi keskeisistä syistä vuoden 1918 helmikuun tapahtumiin oli varoituksen antaminen sille suurelle joukolle porilaisia, jotka eivät tukeneet kotikunnassaan vallan ottaneita punaisia.

 

Yhtä varmaa lienee se, että sodan alkuvaiheen punaisen terrorin hengessä suoritetut väkivallanteot, jotka kohdistuivat teollisuuden johtajiin, maanomistajiin ja kauppiaisiin eli siis ideologisiksi luokkavihollisiksi katsottuihin henkilöihin, johtivat vastaavaan valkoiseen terroriin ja vangiksi jääneiden tylyyn kohteluun sodan jälkeen. Sanonta, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, piti sodanaikaisissa tapahtumissa liiankin hyvin paikkansa.

 

Toki on hyvä muistaa, että molemmin puolin oli henkilöitä, jotka eivät hyväksyneet terroritekoja. Maltillisten kannanotot jäivät kuitenkin sodan melskeissä toissijaisiksi.

 

 

Arvoisat kuulijat,

 

Nyt sata vuotta myöhemmin, on tärkeää ymmärtää minkälainen maa sotaan ajautunut Suomi oli.

 

Sotiin johtavien yhteiskunnallisten mullistusten takana on usein hyvin laajaa kansanosaa koskettava epävakaa taloustilanne. Juuri tämä oli taustalla myös Suomessa. Ensimmäinen maailmansota teki käytännössä Suomesta osan Venäjän sotataloutta. Perinteinen vienti länteen hyytyi, mikä näkyi esimerkiksi puunkorjuun ja sahojen työpaikkojen määrän vähenemisellä 70 000lla vuosina 2015-16 ja teollisuuden oli keskityttävä toimituksiin Venäjän armeijalle. Samoin suoritettiin mittavia linnoitustöitä.

Suoraan elantonsa Venäjän sotateollisuuden tarpeista sai 100 000 suomalaisista ja välillisesti vielä huomattavasti suurempi määrä.

 

Sotatalous hyytyi Venäjän vallankumoukseen, jolloin työttömyys koetteli välittömästi kymmeniä tuhansia suomalaisia, inflaatio lähti laukkaamaan ja vilja meni kortille. Yleinen tyytymättömyys johti lakkoihin, jotka kärjistivät maan sisäistä tilannetta. Eikä eduskunnassa kyetty yhteistyöhön, vaan maltilliset voimat menettivät otteensa erityisesti sosiaalidemokraattien sisällä. Lopulta keitto kuohui yli kattilasta ja annettiin aseiden puhua. Seurauksena oli sisäinen välien selvittely, jonka seurauksena 38 400 ihmistä menetti henkensä, heistä suomalaisia nykyarvioiden mukaan 36 000.

 

Vaikka monet 1900-luvun alun ihmiset käsittivät luokkajaon ” herrojen” ja ”kansan” eroksi, niin tosi asiassa varakkaita tai edes hyvin toimeentulevia suomalaisia oli kyseisenä aikana vähän. Varsinaista yläluokkaa, aatelisia, kartanonherroja, korkeimpia virkamiehiä ja suuryrittäjiä oli vain 2 prosenttia väestöstä. Kaupunkilaisporvaristo: yrittäjät, virkamiehet ja toimihenkilöt käsitti 7 prosenttia väestöstä. Omistavan luokkaan laskettiin lisäksi talolliset, joita oli 28 prosenttia, mutta heidän varallisuutensa vaihteli paljon ja osalla ei juurikaan poikennut torpparien tai teollisuustyöläisten tasosta. Sodan aikana eroa ei ollut myöskään valkoisen ja punaisen rivisotilaan palkassa.

 

Myös Poria kosketti kaikki valtakunnalliset taloudelliset ja poliittiset jännitteet. Paikallisesti asioita yritettiin sovitella antamalla sosiaalidemokraateille paikkoja valtuustossa ja elintarvikelautakunnassa. Teollisuuden alalla päästiin myös sopuun työväestön keskeisestä vaatimuksesta 8 tunnin työajasta. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet punaisten sisällä valtaan päässeille radikaalijoukolle, mikä johti jopa kaupunginvaltuuston pidättämiseen joulukuun alussa 1917.

 

 

 

 

Arvoisat kuulijat,

 

Kyse oli vapaussodasta, jonka tavoitteena oli vakiinnuttaa juuri itsenäistyneen Suomen valta omalla alueellaan riisumalla maassa olevat venäläisten joukot aseista. Punaisille kyse oli vallankumouksesta, jolla tavoiteltiin järjestäytyneen työväestön valtaannousua Venäjän tapaan. Molemmat lähtivät liikkeelle samana päivänä ja seurauksena oli valkoisten ja punaisten välinen sota, jossa punaiset saivat apua venäläisiltä ja valkoiset saksalaisilta. Lopputuloksen kannalta suuri merkitys oli myös Saksassa koulutetuilla jääkäreillä.

 

Sodan aikana Suomi jakaantui maantieteellisesti punaisten ja valkoisten hallitsemiin alueisiin. Rintamalinja muodostui Pori-Tampere-Heinola-Mikkeli-Lappeenranta-Viipuri-Rautu pohjoispuolelle. Pori jäi punaisten haltuun suojeluskunnan vetäydyttyä valkoisten Satakunnan päätukikohtaan Kankaanpäähän. Pori vapautui, kun valkoisten sotamenestys ympäri maata ajoi punaiset ahtaalle ja he valitsivat strategiakseen pyrkiä siirtymään Venäjälle. Satakunnassa punaisten vetäytyminen tapahtui Tyrvään kautta, mikä johti 18.4. Vammalan kauppalan polttamiseen. Seurauksena oli se, että kotipaikkakuntani kokemat aineelliset tuhot olivat suurimmat koko maassa suhteessa paikkakunnan kokoon.

 

Onkin äärimmäisen tärkeää, että Porissa vuosittain muistetaan vuoden 1918 tapahtumia ja kunnioitetaan niiden ihmisten muistoa, jotka tulivat teloitetuksi Porin lyseon lukion pihassa.

 

 

Arvoisat kuulijat,

 

Inhimilliset, henkiset ja aineelliset menetykset olivat valtavat. Samoin sodasta toipuminen sekä henkisesti, että taloudellisesti vei aikaa. Poliittista yhteistyötä aloitettiin toki hahmottelemaan välittömästi sodan jälkeen. Kyösti Kallio piti kuuluisan sovinnonpuheensa Nivalassa jo 5.5. Kallio korosti puheessaan, että ” ei tule olla punaisia ja valkoisia, vaan vain isänmaata rakastavia suomalaisia” Vaikka poliittinen yhteistyö eduskunnassa alkoi toimia puolueiden välillä jo 1920-luvulla, niin todellinen kansakunnan yhtenäistyminen tapahtui vasta talvisodan aikana, kun ulkoinen vaara sai unohtamaan sisäiset näkemyserot.

 

Jälkikäteen voi arvioida, että punaisten voitto olisi todennäköisesti vienyt Suomen niin riippuvaiseksi Neuvostoliitosta, että itsenäisyys tuskin olisi säilynyt. Vastaavasti Lapuan liikkeen valtaannousu 30-luvulla olisi todennäköisesti vienyt meidät niin lähelle Saksaa, että erillisrauhan tekeminen sodan loppuvaiheessa Neuvostoliiton kanssa olisi ollut mahdotonta. Suomi siis selvisi loppujen lopuksi onnekkaasti itsenäisyytemme alun vaikeista vaiheista. Suomesta tuli länsimainen demokratia ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka nyt sata vuotta myöhemmin on monilla vapauden ja hyvinvoinnin mittareilla mitattuna maailman paras maa. 

 

Opetuksena on kuitenkin se, että kansallisesta yhtenäisyydestä on erittäin tärkeää pitää kiinni. Se myös tarkoittaa sellaisen yhteiskunnan rakentamista, jossa mahdollisimman moni suomalainen kokee olevansa osallisena. Toisen maailmansodan jälkeen yksikään kansallisesti yhtenäinen valtio ei ole joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Mannerheimin opetuksen mukaisesti ” eripura omissa joukoissa iskee pahemmin kuin vihollisen miekka”. Tämän päivän epävakaassa maailman poliittisessa ympäristössä tämän sanoman muistaminen on erityisen tärkeää.

 

 

Comments are closed.