Julkaisuja

Hyvinvointiyhteiskuntaa pelastamassa


py-ilmoitus128x70mm-satonen

Arto Satonen: Hyvinvointiyhteiskunnan pelastusoppi – 16 murrettua myyttiä, 2014

Syksyllä 2013 sain pakottavan tarpeen kirjoittaa kirjan, kun lopullisesti tajusin, että hyvinvointiyhteiskuntamme rahoitus ei ole kestävällä pohjalla. Tarvitsemme ryhtiliikkeen, jotta voimme turvata hyvinvointiyhteiskunnan ytimen: laadukkaan koulutuksen ja terveydenhoidon sekä arvokkaan vanhuuden kaikille suomalaisille. Tämä on kuitenkin mahdollista vain, jos teemme enemmän töitä, kannamme paremmin vastuuta läheisistämme ja poliittiset valintamme tähtäävät Suomen kilpailukyvyn edistämiseen ja talouskasvuun.

Käyn kirjassa läpi 16 poliittisessa keskustelussa usein toistuvaa väitettä, joita useat poliitikot pitävät esillä ja monet suomalaiset kannattavat. Nämä ovat väitteitä, joihin meidät on opetettu uskomaan, mutta jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Väitteiden yhteydessä kerrotaan miten Suomessa asiat voisi tehdä Ruotsin tapaan hieman paremmin, edistää kilpailukykyä ja työllisyyttä sekä siten turvata hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus. Kaiken ytimessä on yksilön vastuun vahvistaminen sekä itsestään että läheisistä.

Kirja on ostettavissa mm. Kirjakellarista.

Ilmaisen pdf-version voit ladata täältä.

Heikki A Ollilan kommentit kirjasta löydät täältä.

Suosittele kirjaa kaverille!

Nimesi

Kaverisi sähköposti

Viesti


Muita julkaisuja

Arto Satonen: Kokoomuksen maahanmuuttoraportti – Realismia turvapaikkapolitiikkaan, resursseja kotoutumiseen, 2009

Arto Satonen: Kokoomuksen maahanmuuttoraportti – Hyvinvointi tarvitsee tekijöitä, 2006